Heipparallaa!

 Jo jonkin aikaa on mielessä kummitellut että sitä voisikin kokeilla bloggailua näin äidinkielelläkin. Kaksi blogia on olemassa englanniksi, niistä toinen tosin on armeliaasti paimennettu vihreämmille laitumille mutta Blogger-sivustolla henki vielä pihisee. Niin mutta jos sitten vaikka suomeksi kokeiltaisiin välillä, helpompi näitä yleisiä kuulumisia kertoilla tällä tapaa, laiska on laiska eikä jaksa sähköpostittaa.

Täällä Atlantin rannalla, vihreän saaren länsinurkalla on tänään ollut kiirusta. Itsellä töissä ja noin muuten on vietetty juhlasunnuntaita useassakin tuttavaperheessä kun lapset saavat ensimmäisen ehtoollisen. Katoliset juhlapyhät ja muut elämänmenon merkkipaalut jää mulle usein hiukan hämärän peittoon mutta käsittääkseni siina seitsemän ikävuoden tienoilla opetetaan lapsukaisille kuinka käydään ehtoollisella ja siitähän sitten muodostuu mukava perhejuhla josta useimmat perheenäidit tuntuu vetävän melkoiset paineet kun lähimmät 60 sukulaista on kestittävä ainakin, ellei enemmänkin kun käyhän ne naapurit ja nälkäisimmät kylänmiehetkin nappaamassa kupin teetä ja kinkkuvoileivän. Päivänsankari itse saa kortteja ja ilmeisesti rahaakin, kun työkaverini poika tuumasi että niillä rahoilla ostetaan ainakin kaksi uutta peliä Nintendo Wii:lle.

Samainen työkaveri on ollut viimeiset kaksi viikkoa kevyessä käymistilassa työkiireiden ja näiden juhlavalmistelujen takia. Juhlatalon olohuone kun on ollut aviomiehen aloittaman remontin alla viimeiset puoli vuotta (perinteistä Irlantilaista tehokkuutta parhaimmillaan), ja jokainen puhelinkeskustelu on ollut maalisudin suihkinnan säestämä.

Ravintolassa työskentelemisen hyviä puolia on ainakin se, ettei mitään kinkereitä tarvitse järjestää sitä peläten, että kahvikupit, teelusikat tai pikkulautaset loppuisi kesken. Toivottavasti tulevat edellämainitut takaisinkin, taitaa olla tiistaina iso porukka ihan maksavia asiakkaita tulossa syömään.

Mutta josko tämä kelpaisi näin ensimmäiseksi kirjoitukseksi, katsellaan lisää myöhemmin.

Ja jos jotakuta kiinnosti se englanninkielinen blogi, osoite on http://akaasia-upclose.blogspot.com/