Tiistaina iski ahdistus. Päätin lähteä aamulla hyvissä ajoin kaupunkiin Galwayhin tarkoituksena ostaa mekko sinne serkkutytön häihin, jotka on siis heinäkuun lopussa. Suuntasin auton nokan kohti kaupungin valoja jo aikaisin aamulla vaikka harmittikin herätä niin aikaisin vapaapäivänä, mutta se kuningasajatushan tämä koko operaation takana oli se että mä saisin mekon, kengät ja muuta asusteet samalla rysäyksellä eikä tarviis enää sen kummemin etsiskellä mitään. Ja jos nyt ostais niin vois välttyä myös siltä pakkolaihduttamiselta ennen häitä, kun tuumais vaan et turha nyt on enää laihdutella kun on mekkokin ostettu ja kaikkee.

Siis sellaset oli aikomukset. Toista oli tosielämä.

Kaikenkaikkiaan kuusi tuntia ostoskeskuksissa ja pikkuputiikeissa ja kaikkialla siltä väliltä, saldona noin 50 kokeiltua mekkoa. Ostettuja mekkoja yhteensä pyöreä nolla. Miten voi olla ettei mitään tarttunu matkaan?? Kokeilin pitkää ja lyhyttä ja hihatonta ja hihallista ja kaikkea muutakin mutta tuntuu että joko minut on rakennettu väärin tai sitten on mekontekijöiltä kaavat vinksahtanu ommeltaessa paikaltaan. Pitää yrittää ensi viikolla uudestaan ja sit mennäänki Castlebariin vaihteen vuoksi.

Mitenkähän ois tollanen maxi-mekko? Onkohan se liian kesäinen eikä tarpeeks juhlava? Muotiguru Gok Wan on kyl stailannu vaikka kuinka monta maxia punaiselle matolle viime aikoina, ehkä mä varastan pari sen ideaa ja oon boheemin tyylikäs...